![]() |
|||||||
|
![]() |
Arvostele tämä ravintola Asiakkaiden kommentit
(Ilmoita asiattomasta kommentista)
"Tällä ei ole mitään tekemistä Kirkkokadun legendaarisen Punjabin kanssa". Yhdyn tähän.
ainut paikka jossa tampereella käyn syömässä on Punjab, siellä on kaikki erinomaista. kerran oltiin isoveljén kanssa siellä syömässä niin saatiin maistaa uutta kebeb annosta ja oli hyvää.
Joskus ollut kaiketi hyvää, edellisellä kerralla kun kävin baariehtoon jälkeen ottamassa pitaleivän mukaan, sitä sai odottaa noin 20 min. Pihalla kun avasin paketin niin voi **tut. Annos oli sellainen että kebapit oli lyöty pohjalle ja se lätyn nahka oli siinä annoksen päällä. Heitin puluille koko annoksen, **tutti niin että olisi kyllä pitänyt mennä takaisin ja heittää tuo annos heidän lattialle. Aivan mautonta edes tarjoilla tuollaista.
Tällä ei ole mitään tekemistä Kirkkokadun legendaarisen Punjabin kanssa. Ainakaan kebabien osalta. Annokset kyllä tulevat nopeasti, ovat suht.kookkaita ja paikka on siisti, mutta maultaan kebabit ovat todella kuivia.
Kiireessä ennen junan lähtöä piti saada kebabia, ja Punjab pelasti! Vielä kun palvelu oli hiljaista mutta todella nopeaa, niin ehti syödä hyvin vaikka vähän kiireellä oltiin liikkeellä. Kastike oli omaperäistä, ainakin riihimäkeläisen näkökulmasta, mutta oikein mukava vaihtelu perinteiseen. Paikka oli kunnon kebabbilan näköinen, ja annoskoko kohdallaan. Rehuja oli mukavan runsaasti, ja näilläkin kunnolla kastiketta. Asiamesta ehdottomasti, ja jos Tampereelle eksyn vielä, niin aseman Punjab ehdottomasti se paikka missä käyn, ihan jo omalaatuisen kastikkeen takia. Tietysti jos Tampereella useinkin söisi kebabia varmaan tulisi joskus haettua perinteisemmällä kastikkeella.
Häviää Kirkkokadun Punjabille mennentullen kastikkeissa. Rullakebab pienen oloinen. Vesi kuuluu hintaan toisin kun Kirkkokadulla.
Olen varsin aloittelija kebabien suhteen, joten kommenttini saattavat kuulostaa "ammattilaisten" korviin vääränlaisia, mutta tämä lienee makuasia. Itselläni on aina tapana ottaa kebab ranskalaisilla, kun tämän annoksen tilasin, kysyi myyjä välittömästi tuleeko mausteita. Kysyin tässä vaiheessa, onko salaatti mauste, ja kun vaustaus oli, että on, niin sanoin, että unohda ituhippien sapuskat. Kotona lootan avatessa koitti yllätys, ei salaatin salaattia, eikä idun itua. Yleensä, kun tällaisen on mukana aina jotain jäniksen ruokaa mukana, mutta ei tällä kertaa. Liha - kastikkeesta johtuen - oli makuhermoilleni aivan liian makeaa, mutta liha oli silti sopivan "rapeaa" - ei siis seissyt tuntikausia tai toisaalta, ei liian vetistä. Valtavan suuri plus-merkki ilmestyy myös siitä, että ranskalaisissa oli grillimaustetta. Kerran tai kaksi olen paikassa käynyt "pienoisissa sievoisissa", mutta tällä kertaa pientä suupalaa otin selvänä, ja tälläkin kertaa kokemus oli amatöörille suhteellisen positiivinen. Amatöörinä en lähde suosittelemaan paikkaa kenellekään, mutta ainakin itselleni jokainen annos on ollut positiivinen kokemus "pikku nälkään".
Minun mielestä Tampereen parhaat pizzat ja mukavaa palvelua. Pidän paikasta.
Liha oli todella huonoa, ja annoin tekijöitten kuulla siitä mölyämällä asiasta kovaan ääneen kännissä pöydässä. Kun lähdin ja kiitin niin he vinkkasivat minut tiskin ääreen. Sain maistaa uudestaan lihaa suoraan murekkeesta ja se oli vähän parempaa kuin tarjoiltu liha joka oli kuivunutta.
Paikka oli mukavan tuntuinen,pitakebab tuli ehkä kahdessa minuutissa. Liha oli ällöttävän makeaa,salaatti tosin ok.
vaikka paikka on nimetty samoin kuin Kirkkokadun Punjab, paikkojen ruokien maulla on Kirkkokadun ravintolan eduksi huima ero.
Tunnetaan myös Jalla Jalla nimellä. Kebab on melko perinteistä, liha ei kovinkaan erikoista ja kastikkeetkin häviävät alkuperäisen Punjabin kastikkeille, mutta ei tämä huonoimmasta päästä ole ollenkaan. Hyvää palvelua ja kannattaa myös testata muita ruokia (moussaka!).
|
![]() |
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
© 2023 kebabille.com Sivun alkuun | Palaute |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||